Argentiinan ikoninen jalkapallotaikuri Lionel Messi aloittaa huikean uransa viidennen ja luultavasti viimeisen MM-lopputurnauksensa. Maailmanmestaruus puuttuu kaiken muun voittaneen Messin meriittilistalta, ja MM-avausottelun aattona mies kertoi lähtevänsä kisoihin "tekemään kaikkensa". – Tämä on luultavasti viimeinen MM-turnaukseni, viimeinen mahdollisuuteni tehdä todeksi se meidän kaikkien suuri unelma. En tiedä, olenko onnellisimmillani, mutta olo on mahtava.
Mittava osallistujalista Paikalla Argentiinan G20-kokouksessa ovat myös muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, Kiinaa johtava kommunistisen puolueen pääsihteeri Xi Jinping, Saksan liittokansleri Angela Merkel, Britannian pääministeri Theresa May ja Venäjän presidentti Vladimir Putin. G20-ryhmään kuuluu maailman 19 vaurainta valtiota ja Euroopan unioni. G20-kokoukset keräävät paljon mielenosoittajia, jotka ovat nyt protestoineet muun muassa Argentiinan kokousisännyyttä samaan aikaan, kun maan kansalaisten palveluja on talouskriisissä leikattu.
(Suora lähetys##) Argentiina Saudi-Arabia elää 22 - Corazón
Se johtui pienestä iskusta, jonka hän sai seurajoukkueessaan. – Olen fyysisesti hyvässä iskussa. Saavun kisoihin hyvässä fyysisessä kunnossa. Harjoittelin erilläni joukkueesta, koska olin saanut iskun jalkaani, mutta se oli vain varotoimenpide. Ei mitään sen kummallisempaa. Olen aina tuntenut oloni sitä paremmaksi, mitä enemmän olen päässyt pelaamaan. En ole tehnyt mitään erikoista kroppani suhteen. Olen aina pitänyt huolta itsestäni. Messi kertoi, että Qatarin MM-lopputurnaus jää hänen viimeisekseen. – Nämä ovat varmasti urani viimeiset MM-kisat ja siten viimeinen mahdollisuus saavuttaa se suuri unelma, Messi viittasi maailmanmestaruuteen. Aiemmin Messi ei ole ehtinyt nauttimaan MM-kisoista, mutta nyt pelaaja lähti turnaukseen erilaisella mielellä.
Kuinka käyttää "argentiina" lauseessa? - bab.la
Leo Messi varmisti pelaavansa viimeisissä MM-kisoissaan - kertoi miksi nauttii nyt turnauksesta enemmän kuin aiemmin - SuomiFutisMM-lopputurnauksen suurimpiin mestarisuosikkeihin kuuluva Argentiina pelaa ensimmäisen kisaottelunsa tiistaina, kun päiväottelussa vastaan asettuu Saudi-Arabia. Leo Messi kävi maanantaina lehdistötilaisuudessa. Messi harjoitteli edelliset päivät yksikseen, eikä osallistunut joukkueharjoituksiin.
Kolmantena kisapäivänä ohjelmassa on neljä ottelua. Lohkossa C pelit alkavat jo kello 12, kun Argentiina kohtaa Saudi-Arabian. Jos Argentiina ei häviä, se sivuaa Italian ennätyksellistä 37 ottelun tappiottoman ottelun putkea. Aamulehti seuraa tässä artikkelissa MM-kisojen tapahtumia kentällä ja sen ulkopuolella. Tiistain ottelut:12.
Kaksi MM-suosikkia avaa kisataipaleensa tänään – Argentiina kisoihin huimassa putkessa, Ranskalla epävarmuutta loukkaantumisten myötäJalkapallon miesten MM-lopputurnauksessa Qatarissa pelataan tänään avausottelut alkulohkoissa C ja D. Kisojen suursuosikeista MM-pelinsä avaavat Argentiina lohkossa C ja puolustava mestari Ranska lohkossa D. Kisojen ainoa Pohjoismaa Tanska on sekin kentällä. Argentiina kohtaa Saudi-Arabian jo kello 12 alkavassa ottelussa, ja lohko C täydentyy Meksikon ja Puolan kello 18 alkavalla kohtaamisella. Tanska avaa D-lohkon kello 15 alkavalla ottelulla Tunisiaa vastaan ja Ranska saa vastaansa Australian kello 21.
Olen vanhempi, kypsempi, haluan tehdä kaikkeni ja elää kisat täysillä ja nauttia jokaisesta hetkestä, Messi tunnelmoi. Messi harjoitteli viime päivinä pariin kertaan erillään joukkueesta, mutta 35-vuotias Argentiinan pelin sielu haihdutti huolia pelikunnostaan Saudi-Arabiaa vastaan. – Minulla oli (pieni) kolhu, ja harjoittelin muista erillään varotoimenpiteenä. Ei siinä mitään epätavallista ollut. Lähtökohdat kisoihin Argentiinalla ovat viime vuosien vireen perusteella mainiot: joukkue on pelannut 36 viimeisintä otteluaan tappiotta.
MM-jalkapallo | Kisaturistien telttayö Qatarissa maksaa yli 200 euroa, sivuaako Argentiina maailmanennätystä? – Aamulehti seuraa MM-kisapäivääAamulehti seuraa tässä artikkelissa Qatarin jalkapallon MM-kisojen kolmatta päivää. Argentiina avaa MM-urakkansa tiistaina. Lionel Messi (kuvassa) harjoitteli maanantaina muun Argentiinan joukkueen kanssa Dohassa. 9:00 | Päivitetty 9:25Jalkapallon MM-kisojen vauhti kiihtyy.
Kiistelty saudiprinssi yksi Argentiinan G20-kokouksen seuratummista osallistujista – syytteiden nostaminenkin esilläSaudi-Arabian kruununprinssi Muhammed bin Salman saapui Argentiinaan yksityiskoneella jo etukäteen torstaina. Kuva: G20 ORGANIZATION / HANDOUT Kruununprinssi Muhammed bin Salman osallistuu rikkaiden maiden kaksipäiväiseen G20-kokoukseen Argentiinassa Saudi-Arabian edustajana. Samaan aikaan Argentiinan oikeuslaitos on pohtinut syytteiden nostamista Saudi-Arabian kruununprinssiä vastaan. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on innostanut nostamaan syytteet Jemenin sodan ihmisoikeusrikkomusten ja toimittaja Jamal Khashoggin murhaepäilyn takia.
Näihin hankkeisiin kuuluu ison jalostamon rakentaminen Intian länsirannikolle, SPA totesi. Myös aurinkoenergiasijoitukset olivat esillä. Monet maat, mukaan lukien Suomi, ovat pysäyttäneet aseviennin Saudi-Arabiaan viimeaikaisten tapahtumien vuoksi. Intian kanssa saudit aikovat sen sijaan tehdä yhteistyötä aseiden valmistamisessa. Kruununprinssi kertoi tapaamisessa maansa aikeista kehittää kotimaista aseteollisuuttaan. Buenos Airesiin on myös suunniteltu Muhammed bin Salmanin ja Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin kahdenkeskistä tapaamista. Se olisi ensimmäinen sen jälkeen, kun Khashoggi murhattiin Saudi-Arabian konsulaatissa Istanbulissa.
Jalkapallon MM-kisat tiistaina: Kaksi mestarisuosikkia aloittaa urakkansa© Toimittanut Sport Content Jalkapallon MM-kisat jatkuvat tiistaina. Ohjelmassa on neljä ottelua. Pelipäivä alkaa jo kello 12 Suomen aikaa, kun Argentiina kohtaa Saudi-Arabian. Argentiina on ottelussa tietysti jättimäinen suosikki ja sitä on veikkailtu maailmanmestariksi. Lionel Messi aloittaa urakkansa viimeistä kertaa MM-kisoissa. Myös toinen suuri suosikki ja hallitseva maailmanmestari Ranska aloittaa urakkansa. Se kohtaa kello 21 Suomen aikaa Australian. Ranskan joukkueen ympärillä on kysymysmerkkejä, mutta joukkueen laatu riittää kyllä tälläkin kertaa aina maailmanmestaruuteen asti. Kello 15 Suomen aikaa kisojen ainoa pohjoismaa aloittaa urakkansa, kun Tanska kohtaa Tunisian.
(Suora lähetys-) Argentiina Saudi-Arabia elää 22 marraskuuta
– Kun kilpailet parhaita vastaan, sinun on tuotava peliin kaikki energia ja motivaatio. Se on se mikä on kaunista urheilussa, ja joskus yllätyksiä sattuu, Saudi-Arabian ranskalaisvalmentaja Herve Renard pohdiskeli joukkueensa näkymiä tiistain päiväpeliin. Ranskan toiveet Mbappen harteilla Kesällä 2018 Venäjällä maailmanmestaruutta juhlinut Ranska koki kovan iskun juuri kisojen alla, kun hyökkääjätähti Karim Benzeman turnaus päättyi ennen alkuaan loukkaantumisen takia. Joukkueelta puuttuu monta muutakin runkopelaajaa, ja menestyspaineet ovat yhä enemmän Venäjän kisojen sankarin Kylian Mbappen harteilla. – Hän on yhä nuori pelaaja, vain hieman vähemmän nuori kuin neljä vuotta sitten.
Argentiinan lainsäädäntö mahdollistaa syytteiden nostamisen sen saajan asuinmaasta riippumatta. Päätöksen syytteiden nostamisesta on ennustettu kuitenkin kestävän kauemmin kuin Muhammed bin Salmanin vierailun Argentiinassa. Saudiprinssi on ehtinyt jo tavata majapaikassaan Argentiinan Buenos Airesissa Intian pääministerin Narendra Modin. He keskustelivat saudiuutistoimiston mukaan (SPA) yhteistyöstä turvallisuudessa, energiantuotannossa ja investoinneissa. Esillä oli Saudi-Arabian valmius toimittaa Intiaan öljyä ja öljyjalosteita. Keskusteluissa puhuttiin muun muassa saudien öljyjätin Aramcon investoinneista jalostamoihin Intiassa.
Seuranta: Mitä tapahtui jalkapallon MM-kisojen - Aamulehti
Lionel Messin yllä leijuu mysteeri MM-kisojen alla - MTV Uutiset
Mutta hän teki todella tärkeitä juttuja jo tuolloin, ja sen jälkeen hänestä on kasvanut kypsempi ja yhä arvostetumpi pelaaja. Ei hänellä ole sen enempää vastuuta kannettavanaan joukkueessa kuin ennenkään, mutta hänellä on aina ollut taito ratkaista ja sitä me tarvitsemme, Ranskan valmentaja Didier Deschamps totesi 23-vuotiaan Mbappen merkityksestä. Venäjän kisoissakin Ranska avasi turnauksensa kohtaamalla Australian, ja tarvitsi loppuvaiheessa tulleen Australian oman maalin voittaakseen 2–1. Nyt monikaan ei odota yhtä tasaista vääntöä.
Kaksi MM-suosikkia avaa kisataipaleensa tänään – Argentiina
Tanska on ottelun suosikki ja sen uskotaan menevän Ranskan ohella jatkoon D-lohkosta. Kello 18 Suomen aikaa Meksiko kohtaa Puolan. Puolan riveissä nähdään yksi kisojen suurimmista tähdistä eli maalitykki Robert Lewandowski. Jalkapallon MM-kisat maanantaina 22. 11:Argentiina-Saudi-Arabia 12. 00Tanska-Tunisia 15.
Saudi-Arabia live tulospalvelu, tulokset, otteluohjelma